Moni onkin lukenut aikaisempaa blogiani, joka kertoi laajasti omista kokemuksistani henkimaailman kanssa. Tässä kuitenkin vielä lyhyesti minusta.
Olen Mona ja olen tällä hetkellä 29 vuotias. Elän normaalia elämää, mieheni ja lasteni kanssa. Koko ikäni olen ollut mediaalinen. Seuraavaksi kerron teille hiukan tietoa, millaista on olla mediaalinen ja miten se on koko elämäni aikana tullut esille.
Lapsena olin enimmäkseen, ihan kuin ketä tahansa muu lapsi. Rakastin pelata, leikkiä ja viihdyin paljon ulkona. En muista paljoakaan kokemuksistani henkimaailman kanssa yksityiskohtaisesti, lapsuusajalta. Lähinnä sen pelon ja ymmärtämättömyyden muistan elävästi. Muistan, kyllä nähneeni asioita, mitä muut eivät nähneet. Kuulleeni juttuja, mitä muut eivät kuulleet. Tiesin myös asioita ennen, kuin ne tapahtui. Osasin myös kertoa ihmisistä asioita, mitä muut eivät tienneet. Toisaalta en tiennyt olevani mitenkään erilainen. Luulin, että muut näkevät ja kokevat samoja asioita, kuin minä. Lapsena osani ei ollut,oikeastaan kenellekkään mitenkään merkittävä. Minusta ei koulussa pidetty, mikä lähinnä johtui, kahdesta minua vanhemmasta olevasta sisaruksesta. Opin olemaan aika paljon hiljaa itsekseni. Ainoa asia, missä oikeastaan pärjäsin koulussa oli liikunta. Muuten, koin olevani lähinnä, säälin ja pilkan kohde. Kaiken lisäksi, ruma ja outo. Tosin uskokaa tai älkää, pieni lapsi sopeutuu yllättävän hyvin siihenkin osaan elämässä. En edes hirveästi pitänyt muista ihmisistä, näin usein sen mitä ihmiset, minusta ajatteli. Opettajat sääli ja nauroivat seläntakana. Monesti teki mieli sanoa heille, kuinka kahdesta opettajasta, toinen oli piilo homo ja toinen piiloutui meikin ja korujen taakse paetakseen, oman kotinsa surkeaa kulissia. Vaikenin kuitenkin asioista ja käsittelin niitä itsekseni.
Aikaa kuitenkin kului ja kanava sulkeutui suurimmaksi osaksi, teini vuosien ajaksi. Parikymppisenä, kun odotin Annabella (7v) tyttöäni, helsingissä niin kaikki avautui rytinällä. Näin ja kuulin henkimaailman taas. Olin todella peloissani ja pelkäsin jo tulleeni hulluksi. Aamulla nousin ylös, kun mies lähti töihin ja nukuin loppu aamun, valot päällä olohuoneessa. Siitä ne asiat pikku hiljaa lähti avautumaan ja minä niiden mukana. Mitä enemmän näen ja koen, sitä varmempi olen, että elämä toisella puolella ei ole pelottavaa, elämä itsessään elettynä on paljon pelottavampaa. Meistä jokainen, palaa tänne oppiakseen asioita. Lopullinen tavoite on olla palaamatta enää tänne.
Tähän loppuun kerron vielä hiukan kyvystäni. Eli näen ja kuulen henkimaailmaa. Haistan ja maistan myös henkimaailma asioita. Luen ihmisiä aurasta ja pystyn aika yksityiskohtaisesti kertomaan ihmisestä itsestään asioita.. Erilaisten "loitsujen" teko myös onnistuu, mutta näihinkin jokaisella oma uskomuksensa ;) Juttelen myös paljon edesmenneiden kanssa. Pystyn heidän kanssaa juttelemaan, milloin haluan. Olen oppinut, kuitenkin hiljentämään asioita jos en halua kuulla tai nähdä. Saan sen kuitenkin, avattua jos tahdon. En kuitenkaan, välttämättä ole "tutka" päällä koko ajan. Toisaalta on hetkiä, milloin kuolleet vain tupsahtelevat nurkan takaata. Voit kuvitella tilanteen, missä ihmiset jonottavat puhelinkopilla ja kaikilla on asiaa. Siltä minusta välillä tuntuu. Tämä lahja antaa ja ottaa. Kuitenkin olen päättänyt auttaa edesmenneitä ja eläviä. Tervetuloa siis jakamaan kokemuksia kanssani.
Hyvää syksyä kaikille <3 -Mona
